Yrittäjän elämää.

Vaikea sitä on uskoa, mutta pian Liikkuva on ollut olemassa jo puoli vuotta! Mitä näkyy takapeilissä, mitä kuuluu nyt, miltä tulevaisuus näyttää? Kevät on ollut tahdiltaan hurja ja täynnä mitä hullumpia ja erikoisempia käänteitä. Tunnelmia on koettu monenlaisia; milloin häkeltymistä ja ahdistusta, milloin intoa ja energisyyttä, milloin suoranaista komiikkaa ja käsittämätöntä vapautumista. Täytynee todeta, että työ kasvattaa tekijänsä.

“Ensiajatus oli, että tässä on kuolinisku.”

 

 

Kuva: Pixabay

Alkutaipaleeni yrittäjänä on ollut täynnä monenmoisia käänteitä. Muutto uudelle paikkakunnalle, yrityksen perustaminen ja yritysmaailman sääntöjen opettelu on ollut laajuudessaan niin valtava muutos, ettei sellaiseen voi täysin valmistautua etukäteen. Siirtyminen opiskelumaailmasta työelämään on jo itsessään suuri muutos, jonka edessä hikoilee jokainen nuori aikuinen jossain elämänsä vaiheessa. Se vasta on yrittäjän elämää. Silloin tällöin tuijotan peiliin ja tivaan itseltäni: Mitäs hittoa oikein ajattelit?

Niinpä, se onkin hyvä kysymys. Muistan kuitenkin yhä, mitä ajattelin, kun lähdin opiskelemaan sosiaalialaa ja myöhemmin hierontaa. Minulla oli jokin kumma tunne, että haluan tehdä itseni näköistä työtä; työtä ihmisten kanssa, omalla tyylilläni. Samalla ajatus oli pelottava, sillä tiedostin, että vain yrittäjänä voi pyrkiä kohti laajaa ammatillista vapautta ja itsenäisyyttä. Päässä kuhisi mitä jos -ajatuksia rahasta, rahasta ja rahasta. Joskus jostain muustakin, mutta enimmäkseen rahasta. Onhan yritysmaailma varsin armoton – ne selviävät, jotka tuottavat – mutta hyvänen aika, raha on kovin tylsää.

 

Miten varautua johonkin, jota ei tiedä?

Koronapandemia sai minut sanattomaksi. Ensiajatus oli, että tässä on kuolinisku, että tavoittelin mahdottomia. Mitä järkeä on visioida tulevaa, jos työ vain lakoaa alta? Toinen ajatus oli, että ehkä tämä voi kääntyä voitoksi. Ehkä yrityksen vakiintuminen hidastuu, mutta helpompaa ei ole kenelläkään toisella. Pandemia muutti asetelman: nyt eivät selviäkään vain ne, jotka tuottavat, vaan myös ne, jotka ovat riittävän rohkeita. Ja nyt, kun katson peiliin, tivaan itseltäni: Oletko sinä riittävän rohkea? Täytyy sanoa, että en tiedä. Voi myös olla, että mennään vaikeuksien kautta voittoon. Kävi miten kävi, eteenpäin mennään.

Aloittelevan yrityksen kanssa täytyy elää päivä kerrallaan – se on yrittäjän elämää. Tulevaisuutta ei useinkaan tiedä viikkoa tai kahta pidemmälle. Voi vain toimia ja toivoa parasta. Tiedostan, että kesä tulee olemaan merkittävä vaihe yritykseni tulevaisuuden kannalta. On vähintäänkin haastavaa varautua ja arvailla, kun ei ole edes osittain varmaa tietoa. Olen koettanut lähestyä asioita mahdollisimman käytännöllisesti (mikä kuulostaa huvittavalta, jos on edes vilkaissut blogiani). Olen tullut siihen tulokseen, että yrittäjyydessä pätevät samat perusasiat kuin hoitotyössäkin: selkeä viestintä ja lähestyttävä ulosanti.

 

Kuva: Anniina Ervasti/Sonja

 

En koe, että on millään tavalla mielekästä rajata viestintäni pelkästään palvelu- ja myyntikieleen. Ei ole mikään salaisuus, että yrittäjän täytyy kysyä itseltään jatkuvasti kysymyksiä. Millä perusteella teen valintoja? Mitä myyn ja kenelle? Onko jotain, mitä en ole tullut ajatelleeksi? Mikä saa minut toimimaan niin kuin toimin? Kysymysten viidakossa puhti loppuu joskus kesken. Silloin ajatus palaa perusasioihin: kuka olen ammattilaisena ja hierojana, millainen mieli asiakkaalle jää? Jaksan yllättyä aina uudestaan ja uudestaan, miten hienoa ja avartavaa asiakkaiden kanssa työskentely on! Se on tämän työn suola.

Loppujen lopuksi myyntiäkin voi suunnitella ja laskelmoida varsin rajallisesti. Vaikka hyvät myynnin työkalut ovat ehdoton edellytys yrityksen olemassaololle, liiallinen turvautuminen ulkopuolisiin asioihin on lyhytnäköinen tie. Paras apu löytyy joskus yllättävistä paikoista. 

 

Yrittäjyys on unelmointia silmät auki.

Olen ihminen, joka sukeltaa suoraan syvään päähän – niin työssä kuin vapaa-ajallakin. En voi vastustaa kiusausta rakentaa mielessäni hillittömän kokoisia visioita, ja ajoittain pohdiskelu rönsyilee suorastaan epärealistisiin mittasuhteisiin. Vaikka saatan pudota ajatusten suohon, se on kaikesta huolimatta nautinnollista. On ehkä hieman hullua astella lippu korkealla kohti suuria unelmia, vain törmätäkseen pää edellä todellisuuteen, mutta tähän leikkiin ei kannatakaan ryhtyä tuosta vain. Unelmat kysyvät uskallusta, ja se, jos mikä, on harvinainen resurssi. Yrittäjän elämä pakottaa peilin eteen, kun kerta toisensa jälkeen toistan samoja virheitä. Mikä pitää veneen pinnalla ja nenän kohti menosuuntaa? Mikä kuopasta nostaisi ylös, ellei usko omaan tekemiseen? Ja jos se usko joskus loppuukin, se ei ole häpeä, vaan uusi alku.

Ehkä olen vähän höpsö, mutta mitäs siitä. Kesän mittaan haaveilen seuraavaa: rauhallisia päiviä, iltapyöräilyä ja ehkä opetan kissan taas valjaisiin. Blogissa on luvassa astetta konkreettisempaa asiaa: sukelluksia erilaisiin tuki- ja liikuntaelimistön haasteisiin ja oirekuvauksiin. Jokaisen suosikkiaihe Googlessa!