Krooninen kipu muuttaa elämän.

Krooninen eli pitkäaikainen kipu tarkoittaa yleensä kipua, joka kestää yli kolme kuukautta tai yli normaalin parantumisajan ja joka ei mainittavasti reagoi erilaisiin kivunhoitokeinoihin, kuten lääkkeisiin tai kuntoutukseen. Vaikka (Terveyskylän mukaan) erittäin vaikeasta kivusta kärsii naisista n. 7 % ja miehistä n. 5 %, jonkinlaisesta pitkäaikaisesta kivusta kärsii joka viides aikuinen. Kipu on kuin epidemia, joka saa niin ammattilaiset kuin potilaatkin polvilleen. Tässä kirjoituksessa käsittelen kipuun liittyviä ajatusmalleja sekä kivunhoitoa hierontatyön näkökulmasta, myös asiakaskokemusten valossa.

“Useimpia kaihertaa pettymys kivunhoitoon.”

 

 

Kuvat: Pixabay

Kipu, varsinkin kroonistuessaan, aiheuttaa inhimillistä kärsimystä – jokainen meistä tietää jonkun, jonka elämää kipu haittaa säännöllisesti. Kipu rajoittaa arjessa toimimista, vaikeuttaa liikkumista sekä heikentää mielialaa ja keskittymistä. Kroonista kipua pelätään ja varotaan, ja siihen liittyy yleensä ahdistus kivun jatkumisesta. Pohjimmiltaan kipu on suojamekanismi, kuin palovaroitin, joka ilmoittaa riskeistä ja vaaroista. Kipu on elintärkeä signaali, mutta kroonistuvana se aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuka pystyisikään elämään kodissa, jossa palovaroitin huutaa jatkuvasti? Lisäksi kipu muokkaa kehosuhdetta: kivulias keho ei tunnu omalta eikä luonnolliselta. Aivan kuin omasta kehosta olisi tullut vihollinen.

Kivun lopettamiseen ja lievittämiseen on kehitetty lääkkeittä, ergonomisia apuvälineitä, liikkumisen muotoja, kuntoutuslaitteita ja paljon muuta. Moni potilas hyötyykin näistä keinoista ja saavuttaa kivuttoman elämän. Olen kuitenkin viimeaikoina miettinyt, että nykyinen kivunhoito keskittyy liikaa kipumekanismiin ja sen poistamiseen. Kivusta halutaan eroon, mutta sitä ennen täytyisi olla monta muutakin vaihetta: kivun taustojen perusteellinen tutkiminen, kivun lieveilmiöiden havainnoiminen, kivusta kärsivän kohtaaminen ja kuunteleminen. Nämä ovat sellaisia osa-alueita, joissa useimpia kaihertaa pettymys kivunhoitoon. Mielestäni kipu tulisi nähdä pitkänä jatkumona, johon vaikuttaa valtava määrä erilaisia tekijöitä.

Miten toimivat krooninen kipu ja hieronta? Alla kerron kahdesta potilaastani anonyymisti. Molemmat kärsivät vuosia jatkuneesta kroonisesta kivusta. Vaikka tapaukset ovat erilaisia, molempia yhdistävät A) vanhat tapaturmat ja niiden heikko jälkihoito, B) pitkäaikainen, pääosin tulokseton kipulääkkeiden käyttö, C) lihasperäisten syiden merkittävä osuus kipuun ja D) aktiivisen itsehoidon hyvät vaikutukset. Haluan korostaa, että krooninen kipu on aina yksilöllistä, samoin kivunhoidon tavat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa hoitaa kipua, ja usein ongelmallisempaa on liian kapea suhtautuminen. Tapauskuvaukset liittyvät vain kyseisiin henkilöihin, ja ne julkaistaan asianosaisten luvalla.

Krooninen selkäkipu – Kallen elämää.

Kallella, 54, (nimi muutettu) oli ollut monimuotoisia selkävaivoja ja selkäkipua yli 10v ajalta. Hän oli kärsinyt kipua niin liikkuessa kuin öisinkin, ja oli joutunut siirtymään muihin työtehtäviin. Kalle halusi aktiivisesti toipua, ja hän oli aktiivisesti mukana kuntoutuksessa, mutta pitkäaikaista apua ei ollut toistaiseksi löytynyt. Vaikea tilanne oli tuottanut paljon stressiä ja sen myötä myös niskan ja yläselän kipua sekä päänsärkyjä.

Kalle saapui luokseni alkuun niskasäryn vuoksi, mutta perehdyimme myös selän tilaan. Minulle selvisi, ettei Kallelle ollut juuri tehty pehmytkudosten käsittelyitä eikä sitä kautta selvitetty, voisiko lihasperäisen kivun lievittäminen tuoda helpotusta. Kalle oli kertonut polveen ja nilkkaan kohdistuneista vammoista nuoruusiältä. Tulkitsin sekä vanhojen että tuoreempien vaivojen yhdessä muuttaneen Kallen tapaa kävellä ja muutoin liikkua, jolloin lihaksistoon kohdistuvat kuormituksetkin muuttuivat – ja riskit kasvoivat. En tiennyt suoria syitä Kallen selkävaivoihin, kuten ei hänkään, mutta uskoin, että ympäristökudoksia käsittelemällä selkään kohdistuvat kuormat voisivat lievittyä, siten myös kivut. Minua myös askarruttivat Kallen kuvaukset säteilymäisestä kivusta, liikesäryistä ja lihasten väsymisen tunteesta – nämä ovat klassisia trigger-oireita.

Viiden viikon aikana käsittelin Kallelta trigger-piste- ja faskia-tekniikoin niskan ja kallonpohjan lihaksiston sekä lanneselän, pakaroiden ja takareisien alueen lihaksiston. Käsittelin myös kävelysauvan käytöstä rasittuneen lapa-alueen. Hoitojakson jälkeen tulokset ylittivät odotukseni. Kallen päänsäryt lievenivät lähes olemattomiksi. Hän pystyi myös kävelemään suoremmin, luopumaan kävelysauvan käytöstä, nukkumaan yönsä kivutta ja tekemään liikehallinnan ja lihastyön omahoito-ohjeet paremmin (minkä merkitystä en voi liikaa korostaa). Lisäksi hänen mielialansa piristyi, ja hän koki pystyvänsä suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja harrastamaan enemmän. Kalle koki saaneensa enemmän kuin vain fysiologista hoitoa: hän sai toimintakykynsä takaisin.

Kallen tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten kivun poistamiseen keskittyvä ajattelu voi kapeuttaa hoidon mahdollisuuksia. Vanhojen vammojen vaikutusta Kallen selän tilaan oli huomioitu tuskin lainkaan, samoin kuin lihasperäisen kivun osuutta. Huomionarvoista Kallen tilanteessa on: vaikka selkävaivat pysyivät ennallaan eikä kipu poistunut täysin, saimme aikaan muutoksen parempaan. Koko hoitosuhteen aikana emme ottaneet tavoitteeksi päästä kivusta eroon, vaan helpottaa oireita mahdollisimman paljon: etsiä tekijöitä, joihin voimme vaikuttaa. Kalle koki elämänsä muuttuvan ja saavuttavansa enemmän hallintaa terveydentilaansa, vaikka selkä ei tule parantumaan. Uskon vakaasti, että hyvään lopputulokseen vaikutti paitsi ammattilaisen hoito, myös hänen oma aktiivisuutensa – itsehoito vahvisti hyviä hoitotuloksia.

 

Krooninen päänsärky ja kasvosärky – Olavin elämää.

Olavi, 36, (nimi muutettu) kärsii kroonisista, erittäin intensiivisistä pään, niskan ja kasvojen säryistä, jotka alkoivat vuosia aiemmin tapaturman seurauksena. Lisäksi hänellä on selkärangassaan rakenteellisia poikkeamia, jotka pahentavat oireita lihasjännityksen kautta. Tilanne on aiheuttanut myös psyykkisiä oireita. Kuvantamistutkimuksissa oli löydetty kohtalaista hermovauriota, joka todennäköisesti on vain osasyyllinen kipuihin, sillä oireet muistuttavat enemmän lihasperäistä kipua. Olavia on hoidettu enimmäkseen kipulääkkeillä ja psykiatrisella hoidolla, käytännössä tuloksetta. Olavi on myös aktiivisesti yrittänyt hakea apua erilaisista fysiologisista hoidoista, kuten jäsenkorjauksesta ja hieronnasta, mutta tuloksetta.

Olavi saapui luokseni lähinnä uteliaisuudesta; kokemustensa vuoksi hän oli, syystäkin, huolissaan sen suhteen, voiko hierojasta olla apua. Ajatukseni tarttuivat heti vanhaan tapaturmaan. Tulkitsin, että niska oli retkahtanut voimakkaasti ja aiheuttanut erittäin voimakkaan suojajännityksen, eli Olavilla voisi olla hoitamaton whiplash-tyylinen vamma tai jotain vastaavanlaista. Retkahdusvammoihin liittyy käytännössä aina myofaskiaalista kipua eli trigger piste -ongelmia, jotka voivat oirehtia jopa vuosia ja joita ei yleensä tunnisteta. Vanha vamma on vaikuttanut keskeisesti Olavin ryhtiin ja lihastasapainoon. Lisäksi jatkuva stressi, hampaiden yhteen pureminen, huonovointisuus ja ahdistus kivusta pahentavat lihasjännitystä yläselän ja niskan alueella, puhumattakaan selkärangan asennosta. Kyseessä on siis monen tekijän yhteisvaikutus, jonka tapaturma sattui laukaisemaan.

Koska Olavi on erittäin herkistynyt kivulle, aloitimme varovasti. Viiden viikon aikana tein kärsivällistä trigger piste -käsittelyä hartioiden, niskan ja kasvojen alueelle, etenkin kallonpohjaan, takaraivoon, lapojen alueille, ohimoihin ja ilmelihaksiin. Olavi myös tunnollisesti käsitteli pisteitä itse. Käsittelyt olivat hänelle rankkoja, ja aluksi kivut pahenivat. Hoitojen aikana kuitenkin havaitsimme, että kivut noudattivat tarkkarajaisia trigger-heijasteita, joten emme luovuttaneet. Neljän viikon aikana kivut lievenivät sen verran, että Olavi pystyi pienentämään lääkeannoksia ja nukkumaan paremmin. Myös heijasteet kasvoihin ja päähän lievenivät, ja mielialassa tapahtui piristymistä. Hän kuitenkin tunnisti, että stressi vaikuttaa merkittävästi kivun voimakkuuteen. Työstämme asiaa edelleen, sillä selkärangan ongelmat ja stressi saavat oireet uusiutumaan helposti.

Olavin tapaus muistuttaa osin Kallen tilannetta: vanhan vamman sekä lihasperäisen ja myofaskiaalisen kivun yhteisvaikutus oli käytännössä ohitettu. Myös Olavin kohdalla todellista muutosta tapahtui, vaikka kivut ovat edelleen osa hänen elämäänsä. Vaikka otimme tavoitteeksi lievittää kipua eikä sen toteutumisesta ole takeita, Olavi on kokenut saaneensa enemmän apua kuin koskaan aikaisemmin. Yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä hän on maininnut kokemuksen siitä, että hänen kipuunsa suhtaudutaan vakavasti ja häntä halutaan kuunnella. Hän kokee, ettei hän jää enää kivun kanssa yksin.

Olavin tilanne on hyvin poikkeuksellinen, mutta äärimmäinen esimerkki siitä, mihin voimakkaat stressioireet ja lihasperäinen jännitys voivat pahimmillaan johtaa. Hän on myös harvinainen esimerkki siitä, miten tärkeää on löytää tarkka menetelmä, juuri sopiva potilaan tarpeisiin. Todennäköisesti tällä hetkellä trigger piste -hoito ja stressinsäätely ovat ainoa tapa auttaa Olavia, jotta jatkuva lihasjännitys (perimmäinen syy) lievittyisi. Olavin tilanne osoittaa myös sen, ettei pelkkä fyysinen hoito riitä; on myös äärimmäisen tärkeää tulla kohdatuksi ja kuunnelluksi, kipupotilaana ja ihmisenä. Kunnioitan myös suuresti hänen sitoutumistaan itsehoitoon – omatoiminen trigger-painelu piti yllä hyvää hoitotulosta.

Krooninen kipu ja hieronta kulkevat usein käsi kädessä. Hieronnassa ja manuaalisessa terapiassa lähes aina hoitosuhde syntyy kivun kautta. Potilas saapuu huolen tai vaivan kanssa, ja toivoo helpotusta kipuun. Tilanteet vaihtelevat pienimuotoisesta lihassärystä jatkuvan kivun tuskaan. Ei ole sen enempää ammatillisuuden kuin liiketoiminnankaan kannalta järkevää luvata, että kipu tulee poistumaan – sitä ei yksinkertaisesti voi tietää eikä taata. Siksi hoitaja lupaakin, että kivun lievenemisen eteen tehdään se, mitä voidaan. Tällöin fokus kipumekanismista muuttuukin kivusta kärsivään ihmiseen: vaikka en voisikaan viedä kipua sinulta pois, autan sinua parhaani mukaan, jotta elämänlaatusi parantuisi. Tämä on ammattilaisen tärkein työkalu paitsi kipupotilaan, myös muidenkin potilaiden kohdalla: taito kuunnella, ymmärtää ja luoda toivoa.

Olen sekä Kallelle että Olaville kiitollinen luottamuksesta ja rohkeudesta. Heidän kaltaisiaan potilaita on paljon, ja moni kokee samanlaista kapeutta omassa hoitosuhteessaan. Toivon, että tulevaisuudessa kipu osataan nähdä laajemmin kuin vain oireena ja mekanismina: kokonaisvaltaisena osana ihmisen elämää.

 

LUE LISÄÄ:

Blogikirjoitukseni psykofyysisestä työotteesta JA niska-hartiakivuista.

Terveyskylä: Kivunhallinta.

Fuuga Hierontaterapia: Trigger-pisteet