Ihmisen kohtaamista.

Psykofyysinen työote on ihmisen kohtaamista asiakaspalvelutilanteessa sekä kehon että mielen tasolla. Tiedän, kuulostaa epämääräiseltä! Työssäni koulutettuna hierojana olen pohtinut, missä määrin minun olisi mahdollista hyödyntää psykofyysistä työotetta – hieronta-ala kun on varsin tottunut fyysisen näkökulman ja työotteen hallitsevaan asemaan. Tarjolla on kuitenkin monenlaisia työkaluja, kuten suureen suosioon noussut painopeitto.

“Ei voida puhua hyvästä saavutettavuudesta.”

 

 

Kuvat: Pixabay

Asia ei ole käytännössä kovin yksinkertainen, sillä niin käytettävissä olevat välineet kuin hoitosuhteiden pituus ja sisältö voivat vaihdella suuresti. Lisäksi asiakas haluaa sen, mitä on tilannut, eli hieronnan. Miten hierontatyössä on mahdollisuus kohdata potilaan mieli ja psyykkinen todellisuus? Mahdollisuuksia on enemmän kuin ensin voisi kuvitella, mutta sitä ennen hieman alustusta aiheeseen.

Lääketieteen ja fysiologian maailmassa kehoa ja mieltä – fyysistä ja psyykkistä – on enimmäkseen totuttu tarkastelemaan toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Terveyden puuttuminen tarkoittaa sairauden olemassaoloa, yksinkertaista. Erilaiset sairaudet luokitellaan määritellen, ovatko ne elimellisiä vai mielenterveydellisiä; riippuen siitä, näkyykö sairaudesta koituva haitta pääosin kehollisella vai mielellisellä tasolla. Sairauksien hoito perustuu pitkälti haittaavien tekijöiden tunnistamiseen, rajaamiseen ja poistamiseen; esimerkiksi syöpäkasvain leikataan tai masentuneen ihmisen alavireistä mielialaa pyritään kohentamaan. Luokittelu on kaiketi välttämätöntä, jotta tapauksia voisi edes jollain tavalla rajata, mutta se luo riskin näköalan kapeutumisesta. Voiko sairaudesta tai terveysongelmasta todella tietää kaiken oleellisen vain luokituksen tai hoitosuosituksen perusteella?

Tosiasia on, että määritelmiä tarvitaan johdonmukaisuuden säilyttämiseksi. Positiivista kuitenkin on, että tietoisuus luokitusten ja näkökulmien rajallisuudesta kasvaa. Mikään yksittäinen nimitys ei riitä kattamaan sairauden tai terveydentilan muutoksen kaikkia puolia – vain sen näkyvimmän. Yhä enemmän on alettu ymmärtää sairauksien ja terveydellisten muutosten ja haasteiden kokonaisvaltaisuutta. Mieli ja keho kommunikoivat keskenään: jos mieli sairastuu, keho kärsii, ja sama pätee toisinpäin. Esimerkiksi vakava fyysinen sairaus, kuten syöpä tai vakava reuma, muuttaa radikaalisti elämää ja voi siten aiheuttaa merkittävän psyykkis-sosiaalisen kriisin, riippuen henkilön työkaluista käsitellä niin suurta muutosta.

Mieli ry kuvaa mielenterveyden määritelmää näin: ”WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.”  Mielenterveydellä on siis massiivinen vaikutusvalta yleisterveyteen. Samoin mielenterveyden heikkeneminen esim. masennuksen tai syömishäiriön vuoksi voi aiheuttaa vakavia fyysisiä ongelmia, kuten uupumusta, unihäiriöitä ja lihasvoiman heikkenemistä. Jo kuormittava tapahtumaketju, kuten yllättävä pandemia, voi luoda hallitsematonta stressiä ja keikauttaa terveydentilaa, jos olosuhteet ovat otolliset. Mikä tahansa odottamaton haaste psyykkisellä, fyysisellä tai sosiaalisellakin tasolla järkyttää koko järjestelmää.

Terapiaa keholle – mutta miksi?

Psykofyysinen työote on ihmisen kohtaamista. Psykofyysiseen terveydenhoitoon suhtaudutaan ajoittain nihkeästi, sillä monille se tarkoittaa epätieteellistä tai ylipäätään epäolennaista näkökulmaa terveydenhoitoon, tavanomaisten asioiden turhaa psykologisointia. Psykofyysinen työskentely tarkoittaa ennemminkin sitä, että terveydestä huolehtiminen näkyy elämässä laajasti, ei vain rajatusta näkökulmasta. Silti oletus usein on, että psyykkinen hoito koskettaa vain niitä, joilla on todettu mielenterveyden ongelma, ja että mindfulness eli tietoisuustaitojen harjoittaminen on lähinnä harrastus. Mitä merkitystä mielellä on, jos puhutaan vaikkapa lihastulehduksesta tai arkisesta päänsärystä? Eikö olisi olennaisempaa keskittyä itse vaivan hoitamiseen? Yleinen väärinkäsitys onkin, ettei fyysisillä ja psyykkisillä oireilla olisi suoraa yhteyttä toisiinsa – todellisuus on toista.

Yksi harvoista yleisesti käytössä olevista psykofyysisistä hoitomuodoista on psykofyysinen fysioterapia. Hoitomenetelmiä on lukuisia, mutta useimmat niistä tähtäävät stressinhallintaan, kivunlievitykseen, rentoutumiseen, kehotietoisuuteen ja ylipäänsä parempaan itsetuntemukseen. Osaavan fysioterapeutin käsissä potilas voi turvallisesti kohdata mielensä ja kehonsa sellaisena kuin ne ovat, myös pelottavia ja ahdistavia osa-alueita. Se on erittäin tärkeää etenkin silloin, kun potilas kärsii pitkäaikaisista ongelmista, kuten kroonisesta kivusta, traumaperäisestä oireilusta tai neuropsykiatrisista ongelmista, joilla kaikilla on vaikutus kokonaisvaltaiseen toimintakykyyn.

On siis selvää, että psykofyysinen työote edellyttää ammattitaitoa ja ymmärrystä vaativista terveysongelmista. Mielestäni on kuitenkin hieman turhauttavaa, että tarvitaan fysioterapian nimike tai jokin diagnoosi, jotta psykofyysisen hoidon hyödyt ja tarpeet voidaan tunnustaa. Diagnoosiajattelu luo vaikutelman, että ”tavallinen tallaaja” ei tarvitse tai jopa ole oikeutettu käyttämään psykofyysisiä menetelmiä. Terapeuttilähtöinen ajattelu luo vaikutelman, ettei psykofyysistä työskentelyä voisi lähestyä muiden ammattien tai jopa itsehoidon näkökulmasta. Niin valmentajilla, personal trainereilla, koulutetuilla hierojilla, eri koulutusasteiden opettajilla kuin sairaanhoitajillakin olisi ammatillisia valmiuksia omaksua psykofyysinen työote – skaalan ei tarvitse vastata terapiaa. Harvalla meistä on mahdollisuus päästä osaavan fysioterapeutin hoitoon, joten ei voida puhua hyvästä saavutettavuudesta.

Hieronta ei ole terapiaa, mutta se on hoitoa.

Käytän työssäni monenlaisia psykofyysisiä menetelmiä, vaikka potilas ei ehkä koekaan asiaa niin. Passiiviset ja aktiiviset venytykset ovat osa hierontahoitoa, mutta yhdistettynä tietoiseen hengitykseen ne paitsi tehostavat venytyksen vaikutusta, myös ohjaavat huomion kehoon. Kivun kokeminen ja kuunteleminen on itsessään psykofyysistä työskentelyä, kun tutkin kivun luonnetta, sijaintia ja voimakkuutta sekä niissä tapahtuvia muutoksia yhdessä potilaan kanssa. Myös keskusteleminen elämäntavoista ja elämäntilanteesta vie asiakkaan huomion kohti omaa psykofyysistä tilaa ja todellisuutta. Kaikki tämä kuitenkin edellyttää, että hoitajana tiedostan psykofyysisen työotteen tärkeyden ja käytän sitä. Jo hierontaotteiden rytmityksellä ja hoitotilanteen sävyllä on väliä – pyrinkö esimerkiksi virkistämään vai rentouttamaan asiakasta?

Yksi tärkeimpiä työvälineitäni on painopeitto, jota käytän etenkin stressaantuneille, väsyneille, hermostuneille ja ahdistusherkille potilaille heidän luvallaan. Painopeittoja käytetään paljon mm. uni- ja ahdistuneisuusongelmiin. Peittojen suosio perustuu rentouttavaan ja rauhoittavaan vaikutukseen, joka syntyy paineen ja kosketuksen tunteiden aktivoidessa lukuisia erilaisia hermopäätteitä ja aistinreseptoreita elimistössä. Käytännössä kudosten on vaikeampaa jännittyä tahdonalaisesti tai tuottaa liikettä painetta vastaan kuin ilman sitä, sillä potilas ei yleensä halua jännittyä tarkoituksella. Kudosten pysyessä rentoina myös mieli pysyy rauhallisempana. Tämä vaikutus on toivottu erityisesti asiakkaille, joille kehon ja mielen kanssa työskentely voi tuntua haastavalta tai ahdistavalta. Alla on kolmen asiakkaan kokemuksia ja palautetta painopeiton käytöstä hoitotilanteessa.

Outi, 27 (nimi muutettu). Taustalla pitkäaikaisia mielenterveysongelmia sekä haasteita oman kehosuhteen kanssa.

Peiton kanssa oli turvallisempi ja suojatumpi olo; sillä oli rentouttava vaikutus, ja painon tunne auttoi jännitystä selvästi vähenemään. Mielestäni tulin tietoisemmaksi kehostani nopeammin kuin ilman peittoa. Peitto ei vaikuttanut hieronnan tuntuun tai havaitsemiseen, huomioni keskittyi enemmän omaan kehoon ja havaitsin sen paremmin. Koin peiton tuovan lisäarvoa hoitotilanteeseen.

Olli, 29 (nimi muutettu). Taustalla kroonisia kipuja, mielenterveysongelmia sekä haasteita tuntea kehotietoisuutta.

Peiton käyttö ja lämmön tunne paransivat kivunsietoa ja rentouttivat kehoa selvästi. Tuli jopa unetuksen tunnetta, jännitys väheni niin paljon. Peitto teki turvallisemman olon, ja se paransi hoitokokemusta kokonaisvaltaisesti. Etenkin kivun lieventäminen helpotti oloani. Miellyttävin hieronta tähän mennessä.

Olivia, 49 (nimi muutettu). Taustalla kuormittava työ ja kiireinen arki.

Tuntui, kuin jo peiton asettaminen olisi antanut minulle luvan rentoutua kokonaan. En olisi millään halunnut nousta hoitopöydältä! Välillä huomioni herpaantui hieronnasta kokonaan, mutta se ei häirinnyt minua. Hoidosta jäi tosi hyvä olo ja tunne siitä, että todella tarvitsin pysähtymistä.

Saamani palaute kertoo siitä, mistä elättelin toivoa jo painopeittoa hankkiessani – että voimakas aistikokemus yhdistettynä hoidolliseen tilanteeseen veisi asiakkaan katseen kohti itseä ja omaa kehoa. Erityisesti Outin kokemus siitä, että pelkkä peiton käyttö vahvisti tietoisuutta omasta kehosta, antaa minulle näyttöä ja rohkaisua psykofyysisen työotteen merkityksellisyydestä. Painopeitto on vain yksi menetelmä lukuisten muiden joukossa. Psykofyysisten menetelmien potentiaali jää alikäyttöön, mikäli ne rajataan vain erityistilanteisiin.

Psykofyysinen apu on harvinainen etuoikeus.

Psykiatristen palveluiden kysyntä on Suomessa valtava, ja menetelmien kirjo kasvaa. Monet psykoterapeutit käyttänevät työskentelyn tukena psykofyysisiä menetelmiä, kuten hengitys-, tietoisuus- ja rentoutumisharjoituksia. Ongelma piilee mielestäni niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät välttämättä koe tarvitsevansa psykoterapeuttista hoitosuhdetta mutta voivat silti huonosti – tarve olisi ennemminkin käytännöllisten työkalujen löytämiselle ja vahvistamiselle arjessa. Lisäksi Suomessa on huutava pula ammattilaisista. Vaikka terapiatyöskentelystä on hyötyä kaikille, sitä ei silti jokaiselle riitä – etenkin lievistä psykofyysisistä haasteista (mm. lievä ahdistus, stressi tai unettomuus) kärsivät ovat usein väliinputoajia.

Koska kysyntää on runsaasti, palveluiden kohdentaminen harkitaan yleensä tarkkaan. Näen, että terveys- ja liikunta-alojen ammattilaisissa on paljon mahdollisuuksia kasvattaa psykofyysisten menetelmien käyttöä. Ehkä urheiluseuran valmentaja ohjaisi säännöllisesti hengitysharjoituksia tai personal trainer toisi venyttelyyn meditoivan mausteen. Olisi resurssien haaskausta lähettää lieväoireinen potilas kalliiseen hoitosuhteeseen, jos toimivia tuloksia voisi saavuttaa pienemmälläkin panoksella. Se myös antaisi potilaalle rohkaisua ja toivoa siitä, että apu voi löytyä odotettua lähempää. Tiedän itsestäni, että paljon psyykkistä ja fyysistä kärsimystä ja hämmennystä olisi jäänyt tuskailematta, jos psykofyysinen työskentely olisi ollut minulle saatavilla ajoissa.

Modernin yhteiskunnan ja länsimaisen elämäntavan suorituskeskeisyydestä ja hektisyydestä puhutaan paljon, eikä syyttä. Huomio hakeutuu ulospäin silloinkin, kun sen tulisi kääntyä sisäänpäin – lukemattomat virikkeet ja ajanvietteet kilpailevat huomiostamme. Missään koulussa ei opeteta tietoisuutta omasta kehosta ja mielestä, eikä sellaiseen ole tutkintopapereita. Monet meistä, minäkin, kärsivät stressistä ja pelosta, etteivät saa riittävästi aikaan elämässään. On helppoa eksyä tavoitteiden ja odotusten viidakkoon, kun muutakaan ei ole tarjolla. Ei ole ihme, että henkiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kirjat, koulutukset, blogit ja kurssit ovat koko ajan suositumpia. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä viemään muutosta käytännön tasolle, ihmisen omaan elämään. Koska tarve ja kysyntä eivät ole katoamassa, pitäisi rohkaista ammattilaisia laajentamaan osaamistaan ja turvata asiakkaan mahdollisuus saada ammattitaitoista ohjausta.

Mihin minä voin vaikuttaa?

Psykofyysinen työskentely on parhaimmillaan elämäntapa, mutta usein sen syvempään ymmärtämiseen tarvitaan ammattitaitoista apua. Olisi ehdottoman tärkeää, että menetelmät ja työvälineet vakiintuisivat mahdollisimman monien ammattilaisten käyttöön ja tulisivat siten saavutettavammiksi asiakkaille. Usein vain toivomme sitä, että kipu tai ongelma – oli se sitten psyykkinen tai fyysinen – poistuisi ja saisimme jatkaa elämää tyytyväisenä. Se on kuitenkin luksusta, joka suodaan harvoille. Vähintään yhtä tärkeää meille ihmisille on tunne siitä, että meillä on vaikutusvaltaa elämässämme tapahtuviin asioihin. On epärealistista etsiä mekaanista selitystä ja olettaa, että yksi ratkaisu korjaa nipun muitakin ongelmia. Vaikka kipu tai ongelma ei poistuisikaan, puoli voittoa on pystyä vaikuttamaan siihen. Älä siis jää tuleen makaamaan: etsi apua ja ratkaisuja!

Siispä, tarvitaan jälleen avointa mieltä! Psykofyysinen näkökulma on arkisempaa kuin olen osannut arvatakaan. Kävelylenkki, iltavenyttely, hierontahetki, nukkumaanmeno, hengittäminen – kaikessa liikkumisessa on mahdollista nähdä fyysisen tapahtuman psyykkinen puoli, jos vain hidastaa tahtia millin verran. Itselleni tämä on ollut eräs tärkeimpiä oppimiani asioita, niin työssä kuin arjessakin. Hidastaminen on asia, johon voi aina vaikuttaa.